23.01.2018

Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä (SEK) hakee Suupohjan seutukuntaan viestinnän kesätyöntekijää


 Elinvoimainen #Suupohja viestii - hanke toimii Suupohjan alueella viestintää koordinoivana ja aktivoivana hankkeena. Keskeisenä tavoitteena on alueen seutuviestinnän vakiinnuttaminen ja kehittäminen. Mm. verkkoviestinnän, koulutuksen ja mediaviestinnän toimenpiteiden avulla tavoitellaan seudun asukkaita ja toimijoita mukaan sisällöntuottajiksi Suupohjan yhteisiin kanaviin. Hanketta hallinnoi Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä. Hanketta rahoittaa Leader Suupohja.

 Työntekijä työskentelee hankkeen periaatteiden mukaan tiiviissä yhteistyössä kaikkien Suupohjan kuntien ja muiden organisaatioiden kanssa. Tehtäviin kuuluu Suupohja.fi-verkkosivuston, sekä sosiaalisen median kanavien sisällöntuotantoa ja aktiivista päivittämistä, tapahtumatiedotusta, juttujen kirjoittamista, valokuvausta sekä muita viestinnän avustavia tehtäviä Suupohjan yhteistyöorganisaatioissa. Harjoittelijan tehtävät painottuvat erityisesti seutukunnan tapahtumien esille nostamiseen. Tehtävä vaatii oman auton käyttömahdollisuutta sekä valmiutta ilta-ja viikonlopputyöhön erityisesti tapahtumien (Nummirock, Lauhan Spelit, Ruokamessut, Karijoen Rompepäivät, Elolystit jne.) aikana.

 Toivomme sinulta
 - tehtävään soveltuvaa koulutusta tai aitoa kiinnostusta viestinnän tehtäviin
 - hyviä tietoteknisiä taitoja
 - sosiaalisen median kanavien erinomaista tuntemusta
 - luovaa ideointikykyä
 - itsenäistä ja vastuullista työotetta
 - pilkettä silmäkulmassa

 Tarjoamme sinulle
 - mielenkiintoisen tehtävän, jossa pääset luomaan uutta
 - joustavan työn, jonka sisältöön pääset itse vaikuttamaan
 - mahdollisuuden olla mukana kehittämässä Suupohjan seutukunnan viestintää
 - mahdollisuuden kerryttää osaamistasi viestinnän ammattilaisena
 - rennot työkaverit ja avoimen työyhteisön

 Eduksesi luemme kuvankäsittely- sekä videoeditointitaidot ja taitto-ohjelmien hallinnan.

 Tehtävässä onnistumisen etuna on Suupohjan seutukunnan tuntemus.

 Työtä tehdään koko Suupohjan seutukunnassa (Isojoki, Kauhajoki, Karijoki, Teuva), mutta työn asemapaikka on Kauhajoki.

Ajankohta ja kesto: 1.6. – enintään 30.9.2018 saakka
Työn luonne: kokoaikatyö, sisältäen ilta-ja viikonlopputyötä
Palkka: palkkatoive hakemukseen
Palkkaukseen tai muuhun rahoitukseen liittyvät tiedot: Harjoittelutukea ei edellytetä eikä se ole valinnan peruste. Työn ehdot KVTES:n mukaisesti.

Ansioluettelolla ja palkkatoivomuksella varustetut hakemukset tulee lähettää viimeistään 14.2.2018 klo 15.00 osoitteeseen anu.mantyla@suupohja.fi.

Lisätietoja tehtävästä ja hankkeesta antaa seututiedottaja Anu Mäntylä, p. 040 719 5451, anu.mantyla@suupohja.fi.

Paikka on avoinna Työvoimahallinnon järjestelmässä.