18.08.2017

EU-projektit edistävät palvelujen digitalisoitumista Etelä-Pohjanmaalla

SEKissä käynnissä oleva maaseutu- ja kaupunkialueiden digitalisaatiohanke ERUDITE pyrkii tekemään tiivistä yhteistyötä maakunnan muiden toimijoiden kanssa. Hankkeen yksi tärkeimmistä painopistealueista on alueen hyvinvoinnin edistäminen digitaalisin ratkaisuin. Tätä kehitystä on lähdetty toteuttamaan muun muassa Etelä-Pohjanmaan Terveysteknologian Kehittämiskeskus Ry:n, eli EPTEKin kanssa.

EPTEKillä on pitkä kokemus kansainvälisistä hankkeista ja niiden mahdollistamista hyödyistä: Seinäjoelle on perustettu mm. pohjoismaisen telelääketieteen keskus (Nordic Telemedicine Center), joka tarjoaa maakunnan yrityksille, yhteisöille sekä myös yksityishenkilöille mahdollisuuden tutustua uusimpiin terveysteknologian laitteisiin ja palveluihin. Keskus on osa Interreg Botnia-Atlantica -ohjelmasta rahoitettua hanketta, jonka toiminta jatkuu vielä vuoden 2018 elokuuhun saakka. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa telelääketieteen moniammatillista ja rajoja ylittävää osaamista Pohjanlahden molemmin puolin.

ERUDITEn ja EPTEKin yhteistyöstä onkin poikinut jo käytännön hyötyjä: Suupohjan alueella ikäihmisten asumispalveluja tarjoavan Kauhajoen Vanhaintuki ry:n henkilökuntaa lähti elokuun alkupuolella Seinäjoelle tutustumaan telelääketieteen keskuksen erilaisiin digitaalisiin hoiva- ja turvaratkaisuihin.

EPTEKin toiminnanjohtaja Sami Perälä on tyytyväinen keskuksen tämänhetkiseen tarjontaan:

-    Olemme saaneet kerättyä tänne monipuolisesti erilaista, etenkin kotona asumista tukevaa ja helpottavaa teknologiaa. Vierailijoitakin keskuksessa on käynyt mukavasti. Pyrimme auttamaan asiakkaitamme löytämään parhaat mahdolliset ratkaisut ja voimme myös toimia hankinnoissa selvitysmiehinä. EPTEKillä on näistä asioista kokemusta viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta sekä hyvät alan yhteistyöverkostot, Perälä toteaa.

Kauhajoen Vanhaintuen toiminnanjohtaja Tiina Rauhalaakso piti vierailua hyödyllisenä ja mielenkiintoisena:

-    Olen tyytyväinen, että meillä on maakunnassa tällainen osaamiskeskus. Digitaaliset palvelut kehittyvät huimaa tahtia ja saimme tutustumiskäynnillä konkreettisesti nähdä, mitä arkea ja turvallisuutta helpottavia välineitä ja ratkaisuja on tarjolla. Asumisen turvallisuus painottuu myös yhdistyksemme tarjoamissa palveluissa. Löysimme muun muassa meille sopivan paikannus- ja hälytyslaitteen, jonka hankinnassa ja käyttöönotossa saamme EPTEKiltä asiantuntevaa tukea.

SEKin ERUDITE-projektipäällikkö Hanna Hirsimäki näkee hankkeiden välisessä yhteistyössä paljon etuja:

-    EPTEK on ollut tärkeä kumppani koko hankkeen ajan. Olemme saaneet Samilta paljon hyviä ajatuksia Suupohjan kehittämiseen ja lisäksi EPTEKin kautta myös alueen terveysalan toimijat ovat päässeet vastavuoroisesti tutustumaan työtään helpottaviin teknisiin ratkaisuihin. Tällä tavoin EU-hankkeilla saadaan tuotua konkretiaa ihan ruohonjuuritasolle asti, Hirsimäki kertoo.

Kauhajoen Vanhaintuki Ry on ollut mukana myös ERUDITE-hankkeen Anvia Akkuna -mobiilisovellusta testaavassa pilotissa, jossa on tuotu Vanhaintuen asukkaiden ja omaisten käyttöön mobiililaitteilla toimivat kuvapuhelut. Lisäksi Akkuna on mahdollistanut mm. seurakunnan toimittamien hartaustilaisuuksien livestreamauksen Vanhaintuen asukkaille.

Sekä ERUDITEn että Nordic Telemedicine Centerin määrärahat tulevat Euroopan aluekehitysrahastosta. ERUDITE-projektia rahoitetaan Interreg Europe -ohjelmasta ja siinä on hankekumppaneita ympäri Eurooppaa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 2 miljoonaa euroa. Nordic Telemedicine Centeriä rahoitetaan taas Interreg Botnia-Atlantica -hankkeesta, joka toimii maantieteellisesti pienemmällä alueella Suomen, Ruotsin ja Norjan eri maakunnissa. Nordic Telemedicine Centerin kokonaisbudjetti on noin 1,5 miljoonaa euroa ja siinä on kumppaneita Suomesta ja Ruotsista. 

EPTEKin toiminnanjohtaja Sami Perälä esittelee Nordic Telemedicine Centerin kodinomaista ympäristöä Kauhajoen Vanhaintuki ry:n henkilöstölle.

Lisätietoja:  

http://sek.suupohja.fi/erudite

http://www.eptek.fi/