22.08.2016

ERUDITE-hankkeen kansainvälinen aloitusseminaari Etelä-Pohjanmaalla 6.9. – 8.9.2016

Kansainvälisellä ERUDITE-hankkeella pyritään parantamaan digitaalisten innovaatioiden syntyä ja käyttöönottoa kaupunki- ja maaseutualueilla. Hankkeen kautta käynnistetään ja vauhditetaan digitaalista kehitystä Suomessa. Lisäksi Etelä-Pohjanmaan liitto syventää hankkeen kautta omaa strategiaansa digitaalisiin innovaatioihin liittyen ja Suupohjan alue toimii tässä teemassa keskeisenä testialustana sekä asiantuntija-apuna. Suomen lisäksi hankkeessa mukana ovat myös Ruotsi, Ranska, Irlanti, Slovenia, Italia sekä Unkari.

Partnerimaiden edustajat saapuvat syyskuun alussa vierailulle Seinäjoelle ja Suupohjaan. Kolmipäiväisen vierailun aikana tutustutaan kattavasti Etelä-Pohjanmaalla jo käytössä oleviin toimiviin digiratkaisuihin sekä pohditaan jokaisen osallistujamaan omia tarpeita ja jatkokehitysmahdollisuuksia. Hanke antaa hyvän tilaisuuden viedä etelä-pohjalaista osaamista ja tietotaitoa Eurooppaan sekä saada samalla partnerimailta hyviä ratkaisuja ja käytäntöjä oman maakunnan tarpeisiin.

Virallinen Kick Off -tilaisuus järjestetään Seinäjoen Apila-kirjastossa 6.9. klo 10:45 - 12:00. Aloitustilaisuus on yleisölle avoin, tervetuloa mukaan!

Lisää tietoa hankkeesta löydät täältä.

Lisätietoja antaa projektipäällikkö Hanna Hirsimäki, p. 040 183 7591